Työhyvinvointi on meidän kaikkien etu!

Kerron tässä blogi-kirjoituksessa pro gradu -tutkielmasta, jonka tarkoituksena oli kuvata terveysalan opettajien näkemyksiä työn ulkopuolisten voimavarojen ja persoonallisuuden merkityksestä työhyvinvoinnille.

Etenkin näin syksyn pimeinä ja kylminä hetkinä (koronan synkän varjon alla edelleen värjötellen) työhyvinvointia heikentäviä tekijöitä on helppo luetella. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi on merkityksellisempää etsiä työhyvinvointia ylläpitäviä ja kehittäviä voimavaratekijöitä, jotka mahdollistaa tehokkaan ja mielekkään työhyvinvoinnin kehittämisen.

Pohdi hetki, mitkä asiat sinun elämässäsi ovat työhyvinvointia tukevia voimavaroja?

Kuva Helka Kanniainen

Työhyvinvoinnille merkityksellisiä voimavaroja on kaikkialla; sinussa itsessäsi, työssäsi ja työsi ulkopuolella. Voimavarat ovat niitä asioita, jotka tuovat työhösi naurun pirskahduksia ja valon häivähdyksiä. Ne saavat sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi, taitavaksi ja tehokkaaksi. Ne myös kannustavat sinua kohtamaan toiset ihmiset tasavertaisina ja oikeudenmukaisesti. Niiden avulla jaksat luottaa, että kaikki järjestyy jotenkin.

Omassa tutkimuksessani keskityttiin työn ulkopuolisiin ja omasta persoonasta nouseviin voimavaroihin. Haastattelin tutkimuksessani 10 terveysalan opettajaa, jotka kuvasivat työn ulkopuolisiksi voimavaroikseen elintavat, perheen ja ystävät sekä harrastukset ja järjestötyön. Persoonallisista ominaisuuksista voimavaroiksi nousivat positiivinen elämän asenne, itseluottamus ja -tuntemus sekä järjestelmällisyys, joustavuus ja sinnikkyys.

Kuvio tutkimuksen keskeisistä tuloksista/Helka Kanniainen

Tutkimuksessa todettiin, että työn ulkopuoliset ja yksilölliset voimavarat ovat yhtä tärkeitä kuin työhön kuuluvat. Siksi ne molemmat tulisi huomioida työhyvinvointitoimia kehittäessä.

Lisäksi havaittiin, että työnantajan kannattaa tukea opettajien työn ja työn ulkopuolisen elämän yhteensovittamista työntekijöiden työhyvinvointia tukeakseen. Samalla opettajien tulee tunnistaa omat työnulkopuoliset ja yksilölliset voimavaransa ja huolehtia niistä.

Työhyvinvointia tukee tämän tutkimuksen mukaan opettajan itsetuntemus. Itsetuntemusta voi kehittää ja sitä voi myös työnantaja tukea.

Työhyvinvoinnin voimavaralähtöisyys yksilö- ja yhteisötasolla kantaa hedelmää! 😊

Helka Kanniainen, ft, TtM

Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos

Tarkemmat tulokset ja aiheesta lisää löydät julkaistusta pro gradu -tutkielmasta: https://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20201366/

Pro gradu -tutkielma valmistui tänä syksynä Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella liittyen laajempaan Sosiaali- ja terveysalan opettajien työhyvinvointi Suomessa -tutkimushankkeeseen, joka toteutetaan Itä-Suomen yliopistossa hoitotieteen laitoksella yhteistyössä Turun yliopiston hoitotieteen kanssa. Työn ohjaajina olivat professori (ma.) Terhi Saaranen Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitokselta ja professori Leena Salminen Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s