From the year of the Nurse and Midwife to the future of health sciences education

Year 2020, The International year of the nurse and the midwife, was extraordinary in many ways and year 2021 seems to follow the footsteps of its predecessor. Not only health care and social services were affected by the current pandemic started in Wuhan at the end of 2019, but all the fields of work on society have had to learn new ways to proceed. Nurses have been overworked both locally and globally and the students in health care sector have been called to step in prior graduation to help manage the unusual situation trying each country.

Education has not been an exception and the digital leap that has been under preparation was taken in the spring of 2020 when the majority of the countries opted for distance learning as a measure to control the spread of the vile covid-19 virus. In addition, social services, health sciences and rehabilitation education took extraordinary steps to guarantee education that serves both, the protection of the public health in current situation and in the future, when the current students, will enter working life.

Whereas the year 2020 will be remembered as the year of chaos, the year of challenges and the year of both financial and human tragedies, it will also be remembered as the year of positive change. Attitudes towards distance working have changed in almost all fields with both employers and employees. New strategies have been developed and finessed. Educational institutions have been forced to provide digital and distance learning which has brought forward massive amount of understanding regarding the pros and cons of distance and contact learning.

Image: Mark Mags, Pixabay

Health care students have been mostly happy with the distance learning and educators have found more innovative ways to produce digital distance learning opportunities. Loneliness and feeling of isolation have been part of the pandemic, but mostly due to all social relations being on hold due to the pandemic, not merely because of the distance learning.

Being an educator in the fields of social and health sciences does not only mean keeping up with the latest updates in the field, but also foreseeing the needs of the future. The professionals they are educating need to be prepared for the challenges of the future. This does not mean that the educators would have to predict the specific needs, like future pandemics or sudden natural catastrophes. However, they need to provide education that empowers the future professionals with knowledge, skills and attitudes that enable adaptation in the rapidly changing world whilst remembering the core of the profession, the patient or the client, who needs help.

Cooperation and collaboration are important assets for educators. The times of Da Vinci and other polymaths is long gone. There is just simply too much information and knowledge in the modern society for anyone to master more than a tiny slice of it. Distance working and education may enable more elaborate ways for collaboration and cooperation among educators. When distance is no longer considered an obstacle collaboration partners may be found more flexibly and networking may become even more important, than it is today.

Could networking be the solution that would ease the burden of keeping up with the future? Could we improve the learning outcomes and release burden from individual educators simultaneously? Creating learning material for online education is a demanding task that requires long hours of preparation. Could networking and collaboration between educational institutions be the solution?

A New Agenda for Nurse Educator Education in Europe (New Nurse Educator) project believes so. The project is a collaboration project of seven universities from six countries. One of the goals of the project is to develop an international nurse educator education programme, which is mainly implemented online. When successful, it could be utilized all over Europe for educator education. Projects and collaboration like this are possible in all fields of social- and health sciences education.  

You may join us on our journey and follow us on our webpage: https://new-nurse-educator.utu.fi/

Imane Elonen

Iina Ryhtä

Leena Salminen, University of Turku

SoTeKu-alan AMK-opettajien yhteistyö-, verkosto-, tutkimus- ja kehittämisosaaminen

Ammattikorkeakoulujen (AMK) ydintoimintaan kuuluu korkeakouluopetuksen rinnalla soveltava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI). Tämän vuoksi ammattikorkeakouluopettajalta vaaditaan laajaa osaamista substanssi- ja pedagogisen osaamisen rinnalla: opettajan tulee hallita muun muassa yhteistyö- ja verkostotoimintaa, projektinhallintaa ja TKI-toimintaa käytännössä. Tutkimusosaamiseen kuuluu tutkimuksen tekemisen lisäksi paitsi tutkimustiedon hyödyntämisen osaaminen, myös näyttöön perustuvan toiminnan osaaminen, joka on sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan (soteku) työn kannalta oleellista korkea- ja tasalaatuisen sekä turvallisen terveydenhuollon toteutumiseksi.

Tämä blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani, jonka tavoitteena oli selvittää, kokevatko kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajat hallitsevansa yhteistyö- ja verkostotoimintaa sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa, onko työkokemuksen pituudella yhteyttä osaamiskokemukseen ja verrata heidän osaamiskokemustaan sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluopettajien osaamiskokemukseen. Tutkielma toteutettiin osana OKM:n rahoittamaa Osaavat opettajat yhdessä (TerOpe) -kärkihanketta, jossa uudistettiin terveystieteiden opettajankoulutusta valtakunnallisesti (Mikkonen ym. 2019). Työn ohjaajina toimivat Tuulikki Sjögren (yliopistonlehtori, TtT) ja Hilkka Korpi (tutkija, TtT). Tutkielmani tulosten perusteella niin kuntoutusalan kuin sosiaali- ja terveysalankin AMK-opettajat kokivat osaamisensa yhteistyö- ja verkostotoiminnasta hyvänä eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Myös tutkimus- ja kehittämisosaaminen koettiin hyvänä, mutta sosiaalialan opettajat arvioivat osaamisensa näiltä osin terveys- ja kuntoutusalan opettajia heikommaksi.

Kuva: Pixabay

Kuntoutusalan AMK-opettajien kokemuksia osaamisestaan

Kuntoutusalan AMK-opettajat kokivat tutkimus- ja kehittämisosaamisensa olevan hyvällä tasolla. Opettajien osaaminen ulottui tutkimustiedon hakemisesta, laadun arvioinnista ja tutkimustiedon tuottamisesta sekä sen hyödyntämisestä opetuksessa aina näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen ja prosessin tunnistamiseen ja opiskelijoiden ohjaamiseen parhaan tiedon pariin. Kuitenkin yli puolet vastaajista koki tarvitsevansa lisää osaamista näyttöön perustuvasta toiminnasta. Kehittämisosaamista selvitettiin kysymyksellä opetussuunnitelman kehittämisosaamisesta, jonka opettajat kokivat olevan vahvaa.

Tutkielmassani selvisi, että kuntoutusalan AMK-opettajien osaamiskokemuksessa tutkimus- ja kehittämistoiminnasta ei ollut eroja tutkintoa vastaavan alan tai opettajan työn kokemuksen pituudesta riippumatta. Opettajan työn työkokemuksen pituudella oli heikko yhteys vain kansainvälisen yhteistyön osaamiseen, jossa noviisiopettajat (työkokemusta opettajana alle 10 vuotta) kokivat osaamisensa heikommaksi senioriopettajiin (työkokemusta opettajana 10 vuotta tai enemmän) verraten.

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyy oleellisena osana yhteistyötaidot ja verkostoissa toimiminen: kehittäminen tapahtuu yhteistyössä verkostojen kanssa, kun kehittämistyö edistää samalla yhteistyötä. Kumppanuusverkostot mahdollistavat ammattikorkeakoulujen ydintoimintaan liittyvien tehtävien toteuttamisen, ja toisaalta myös erilaisten asiantuntijoiden hyödyntämisen opiskelijoiden osaamisen kehittämisessä esimerkiksi TKI-projektien ja opinnäytetyöhankkeiden kautta. Ne toimivat myös opettajan oman osaamisen kehittämisen välineinä.

Tutkielmassani havaitsinkin, että kuntoutusalan AMK-opettajien yhteistyö- ja verkosto-osaamisen kokemus oli yhteydessä tutkimus- ja kehittämisosaamisen kokemukseen: opettajan kokiessa hallitsevansa yhteistyö- ja verkostotoimintaa, koki hän myös hallitsevansa tutkimus- ja kehittämistoimintaa tai toisin päin. Vahvat tutkimustoiminnan taidot tukivat opettajan yhteiskunnallisena vaikuttajana toimimisen osaamiskokemusta, ja toisaalta monipuolinen verkostoyhteistyö työelämän kanssa tuki opettajan osaamiskokemusta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.

Erot sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan AMK-opettajien osaamisessa

Tutkielmassani havaitsin, että kuntoutus- ja terveysalan AMK-opettajien osaamiskokemuksessa tutkimus- ja kehittämistoiminnasta ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Molemmat vastaajaryhmät kuitenkin kokivat osaamisensa sosiaalialan AMK-opettajia tilastollisesti merkitsevästi vahvempana. Eroja löysin näyttöön perustuvaan toimintaan ja tutkimustiedon hakemiseen liittyvien väittämien osalta. Tilastollisten analyysien perusteella selittäjiksi osaamiskokemuksen eroille nousivat koulutustaso, tehtävänimike ja ikä. Tutkielmassani tarkastelin myös alojen historiallisia ja koulutuksellisia eroja, jotka voivat olla merkityksellisiä selittäjiä alakohtaisissa osaamiskokemuksissa.

Tutkielmassani niin sosiaali-, terveys- kuin kuntoutusalankin opettajat kokivat hallitsevansa yhteistyö- ja verkostotoimintaa eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Tulos luo vahvan pohjan paitsi alojen yhteistyölle, myös laajemmin verkostomaiselle toiminnalle sekä TKI-toiminnalle yhteistyökumppanien kanssa.

Muuttuva yhteiskunta ja ammattikorkeakouluopettajan osaaminen

Tulevaisuuden haasteiksi on sanoitettu laaja-alainen yhteistyö korkeakoulujen ja verkostojen välillä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin osaamisen ja kilpailukyvyn ylläpysymiseksi (OKM 2019). Tiedon liikkuvuuden, opettajien, ammattilaisten ja tulevien ammattilaisten osaamisen vahvistamiseksi ja varmistamiseksi on hyödyllistä toteuttaa TKI-toimintaa laajasti verkostoissa eri koulutustasojen, potilasjärjestöjen ja terveydenhuollon organisaatioiden kanssa, myös kansainvälisesti, monialaisuutta ja -ammatillisuutta unohtamatta. TKI-toiminnan ja kansainvälisen yhteistyön opetus ja toisaalta kansainvälisten kehittämishankkeiden tai muun yhteistyön mahdollisuudet tulisikin huomioida paitsi alan perusopetuksessa, myös opettajankoulutuksessa.

Verkostoyhteistyön hallinta on merkityksellistä myös laadukkaan ja näyttöön perustuvan toiminnan toteutumiseksi, sillä yksittäinen ammattilainen ei voi hallita kaikkea tietoa oman alansa sisältä, esimerkiksi kuntoutusalan monipuolisuuden ja laaja-alaisuuden vuoksi. Koska verkostotoiminta näyttää nousevan tulevaisuudessa nykyistäkin merkityksellisempään asemaan, olisi soteku-alojen koulutuksessa, opettajankoulutuksessa ja toisaalta myös johtamisopinnoissa syytä huomioida verkostomaisen toiminnan opinnot. Toisaalta verkostojen hyödyntämiselle voivat asettaa haasteita kankeat organisaatiorakenteet tai kiristyvä kilpailu, jolloin sen hyödyllisyydestä huolimatta tiedon jakaminen voi estyä. Opettajan työn kannalta myös vuorovaikutustaitojen ylläpitäminen on tärkeää muuttuvien työskentely-ympäristöjen vuoksi. Opetusta toteutetaan perinteisen luokkahuoneopetuksen lisäksi verkkovälitteisesti erilaisia digitaalisia väyliä hyödyntäen.

Kuva: Pixabay

Digitaalisuus luo mahdollisuuksia myös kansalliselle ja kansainväliselle toiminnalle esimerkiksi korkeakoulujen yhteisten opintojaksojen puitteissa. Toisaalta digitaalisissa ympäristöissä vuorovaikutuksessa toimimisen oppiminen on tärkeää myös soteku-alojen tuleville ammattilaisille muun muassa potilastyön siirtyessä tietyissä tilanteissa lisääntyvästi verkkovälitteiseksi.

Yhteiskunnallisten ja globaalien muutosten sekä muutosten nopeidenkin syklien vuoksi opettajankoulutukseen voidaan nähdä soveltuvan myös tulevaisuuden tutkimuksen aihepiiri. Vain ajantasaisella, tulevaisuutta ennakoivalla ja näyttöön perustuvaan tietoon pohjautuvalla opetuksella voidaan taata sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan tulevien ja nykyisten ammattilaisten vahva osaaminen.

Inari Heimo

Fysioterapeutti, TtM, tradenomi

Lähteet

Heimo, I. 2021. Kuntoutusalan ammattikorkeakouluopettajien yhteistyö-, verkosto-, tutkimus- ja kehittämisosaaminen. Fysioterapian pro gradu -tutkielma. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto.

Mikkonen, K. ym. 2019. Sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan opettajien osaaminen ja sen kehittäminen. Acta Univ. Oul., F Scripta Academica 14. Oulu: Oulun yliopisto. 

OKM 2019. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle. Vision tiekartta.

Linkit kuviin:

https://pixabay.com/photos/ux-prototyping-design-webdesign-788002/

https://pixabay.com/photos/telework-e-learning-girl-laptop-5906362/

Jatkuvaa oppimista ─ Vanhan opettajan kevätmietteitä

Kevät on ihmeellistä kasvun, valon ja toivon aikaa, joka saa vanhan opettajan tuntemaan kiitollisuutta. Kummallisen Korona-pandemian keskellä terveystieteiden opettajaopiskelijat ovat opetusharjoitteluissaan kohdanneet opetustyön haasteet pääosin etänä. Pienessä opiskelijakodissa on työskennelty sohvalla ja tietokonepöytänä on toiminut keittiöjakkara, tai kotona on saattanut touhuta kolme alle kouluikäistä lasta.  Poikkeuksellisista työskentelyolosuhteista huolimatta opettajaopiskelijat ovat päässeet opettamaan ja ohjaamaan terveysalan opiskelijoita hyvin monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä. Etäopetuksena toteutetun teoriaopetuksen lisäksi on pidetty taitopajoja sekä lähiopetuksena että samaan aikaan etäopetuksena. Myös simulaatio-opetusta on toteutettu sekä lähi- että etäopetuksena, harjoitteluja ohjattu etämenetelmin, oppimista ohjattu pienryhmissä kulloistenkin rajoitusten mukaisesti. Kokeneiden opettajien antama mentorointi opetusharjoittelijoille on tapahtunut pääosin Teamsin välityksellä, mutta harjoittelijat ovat kokeneet saamansa tuen oikein hyväksi.  Kiitos teille opetusharjoittelijoita ohjanneille terveysalan opettajille kollegiaalisesta ohjauksesta, tuesta ja hiljaisesta tiedosta, jota olette tänäkin keväänä runsaasti antaneet haasteellisissa olosuhteissa!

Vanhan opettajan sydäntä on lämmittänyt opetusharjoittelijoiden harjoittelua kuvaavien portfolioiden lukeminen. Pääosin opetusharjoittelun varsin laajat osaamistavoitteet on saavutettu hyvin tai erinomaisesti poikkeusoloista huolimatta. Kun opettajaopiskelijan persoonallinen portfolio huokuu innostusta hoitotyöhön, jatkuvaan oman osaamisen kehittämiseen ja nyt hoitotyön opettamiseen, voiko enempää toivoa? Iloinen asia on ollut huomata näiden tulevien terveystieteiden opettajien erinomaiset digipedagogiikan taidot, joille on ollut runsaasti käyttöä pandemian aikaisessa koulutuksessa.  Opiskelijoita on aktivoitu digitaalisten sovellusten avulla ja näin pidetty yllä kiinnostusta etäluennoilla. Kuluvan vuoden aikana terveysalan opetuksessa on kehitetty aivan innovatiivisia opetus- ja arviointimenetelmiä. Esimerkkinä terveysalan opettajien luovuudesta mainittakoon etänä kameran avulla toteutettu taitokoe ja etäsimulaatiot.

Vanha opettaja on saanut olla mukana tutkimushankkeessa, jossa selvitettiin opettajuuden kokemuksia pandemian ajalta. Suomalaiset haastatellut terveysalan opettajat ovat selviytyneet hyvin poikkeusajan opetuksen haasteista. Koska verkko-opetusta ja digipedagogiikkaa on kehitetty oppilaitoksissa varsin aktiivisesti jo vuosien ajan, ei täydelliseen etäopetukseen siirtyminen pandemian alettua pysäyttänyt opetusta. Parin viikon hapuilun jälkeen opittiin käyttämään Teamsia ja Zoomia ja mukautettiin opetusta tilanteeseen. Sekä haastatteluaineistojen että opetusharjoittelijoiden kokemusten kautta on tullut selväksi terveysalan opettajien syvä sitoutuneisuus työhönsä. Omia työtunteja ei ole laskettu, vaan opiskelijoiden hyväksi on tehty todella paljon. Opettajat ovat merkittävästi tukeneet toisiaan ja erityisesti opiskelijoita etäopetuksen aikana. Nyt kun kesä on jo lähellä, toivotan kaikille opettajakollegoille virkistävää kesää.

Meeri Koivula

Yliopistonlehtori Tampereelta

Aikuisopiskelijoiden kokemuksia monialaisessa verkko-opinnoissa

Jyväskylän yliopiston fysioterapian opettajakoulutuksen maisteriopintojen pro gradu tutkimuksessani tarkastelin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kokemuksia, joita heillä heräsi monialaisten verkko-opintojen aikana. Opinnoissa opiskelijat kävivät keskusteluita verkon välityksellä Moodle-oppimisalustalla. Lisäksi he kirjoittivat oppimispäiväkirjaa opintojen aikana. Aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen tutkimuksen tuloksena muodostui neljä pääkategoriaa sisältäen ylä- ja alakategorioita. Nämä neljä pääkategoriaa olivat jokaisen opiskelijan merkitys, verkko-oppimisen erityisyys, kontekstuaaliset tekijät sekä opinnoista saadut hyödyt.

Tutkimuksen tuloksissa havaittiin, että opiskelijat kokivat jokaisen opiskelijan olevan merkityksellinen. Aktiivinen osallistuminen opinnoissa koettiin tärkeänä. Opiskelijat nostivat esille niin oman osallistumisaktiivisuuden tärkeyttä kuin kaikkien tasapuolisen osallistumisen merkitystä. Tuloksien mukaan yhteisöllisyys koettiin tärkeänä asiana opinnoissa, vaikka opiskelu tapahtuikin täysin verkon välityksellä, eikä näin kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia ollut. Opinnoissa koettiin, että toiset opiskelijat olivat vertaisia ja antoivat tukea niin opintoihin kuin esimerkiksi työelämään liittyvissä asioissa. Opinnoissa käydyt verkkokeskustelut mahdollistivat opiskelijoita jakamaan toistensa kanssa kokemuksia ja näin oppimaan sekä saamaan uusia ideoita toisiltaan. Opiskelijat muodostivat moninaisen joukon, johon kuului eri ikäisiä ja erilaista työkokemusta omaavia eri sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisia. Tämä opiskelijoiden erilaisuus koettiin rikkautena ja mahdollisuutena oppia muilta opiskelijoilta. Toisaalta opiskelijoiden erilaisuus aiheutti jossain määrin myös hämmennystä ja korosti muun muassa oman ammatin erilaisuutta.

Verkko-opetus eroaa niin sanotusta perinteisestä kasvokkain toteutetusta opetuksesta muun muassa siinä, että opetuksen tapahtuessa verkon välityksellä, kasvokkain samassa tilassa tapahtuvia kohtaamisia ei toteudu. Tutkimuksen tulosten mukaan opiskelijat nostivat esille verkko-oppimiseen liittyviä haasteita esimerkiksi aikataulun ja epävarmuuden tunteen suhteen. Verkko-opinnoissa oppijana oleminen koettiin itsenäisenä ja joustavana. Verkko-opinnot mahdollistivat osalle opiskelijoista opiskelun muun elämän, kuten töiden ja perhe-elämän ohessa. Verkossa opiskelu koettiin paikoitellen haastavan vuorovaikutusta sekä yhteisöllisyyden kokemuksen muodostumista.

Verkko-opintojen kontekstuaalisina tekijöinä opiskelijat nostivat pedagogiikan ja opetusjärjestelyt sekä opinnoissa käytetyn materiaalin keskeiseen asemaan. Vaikka opetus tapahtui täysin verkossa, opettajan rooli koettiin tärkeänä sekä käytössä olevan opiskelumateriaalin sisältö ja selkeys nousi tärkeänä asiana esille. Opiskelijat kokivat hyötyvänsä verkko-opinnoista. He kokivat saavansa eväitä muun muassa työelämään ja laajemminkin tulevaisuuteen. Lisäksi opiskelijat nostivat esille, että verkko-opintojen myötä heidän taitonsa, esimerkiksi vuorovaikutuksen suhteen, kehittyivät.

Kuvassa Tuulikki Sjögren, Hilkka Korpi ja Heikki Kivistö Jyväskylän yliopistosta. ProKuntoutus kuvan lähde: https://www.oulu.fi/taydennyskoulutus/prokuntoutus

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää niin kuntoutuksen alan koulutuksessa kuin opettajan koulutuksen kehittämisessä. Kuntoutuksen alalla jatkuva oppiminen, osaamisen kehittäminen ja päivittäminen ovat erittäin keskeisessä asemassa. Verkko-opiskelu tarjoaa hienon mahdollisuuden tarjota koulutusta laajalle alueelle paikasta riippumatta lisäten näin maantieteellistä tasa-arvoa eri toimijoiden välillä. Kuten tässä tutkimuksessa tuli esille, verkko-opiskelu voi tarjota mahdollisuuden opiskeluun ja oman osaamisen päivittämiseen. Verkossa opiskelu on joustavaa niin paikan kuin aikataulun suhteen. Olisikin tärkeää, että kuntoutuksen alan koulutusta tarjottaisiin laajasti verkon välityksellä, jolloin jatkuva oppiminen olisi mahdollista myös syrjäisemmillä seuduilla, joissa koulutusta ei muuten välttämättä järjestetä laaja-alaisesti. Kuntoutuksen alan koulutuksessa olisi tämän tutkimustulosten perusteella mielekästä entistä enemmän kehittää monialaisia koulutusmahdollisuuksia, sillä opiskelijat kokivat monialaisen opiskelun pääasiassa myönteisenä osaamista laajentavana tekijänä. Verkko-opiskelun lisääminen kuntoutuksen alalla mahdollistaisi myös eri koulutustahojen entistä sujuvamman yhteistyön ja näin osaamisen jakamisen.

Jotta verkko-opetus ja edelleen verkossa oppiminen kehittyisivät ja verkko-opiskelun mahdollisuudet alkaisivat näkyä käytännön tasolla, tulisi verkko-opetus huomioida ja olla osana nykyajan opettajan koulutuksessa. Opettajille tulisi tämän tutkimuksen tulosten perusteella antaa valmiuksia toteuttaa verkko-opintoja niin, että opiskelijoille muodostuisi kokemus yhteisöllisyydestä myös verkon välityksellä toimiessa. Opettajille tulisi tarjota työkaluja, ajatuksia ja ideoita siitä, kuinka he voivat edistää niin opiskelijoiden kesken kuin opettajan ja opiskelijoiden välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta huolimatta siitä, että kasvokkain toteutuvia kohtaamisia ei tapahdu. Tutkimuksen tulosten mukaan olisi tärkeää pohtia myös, miten kannustaa ja luoda myös epämuodollista vuorovaikutusta verkon välityksellä ja näin lisätä yhteisöllisyyden kokemusta.

Koska tutkimuksen tulosten mukaan jokaisen aktiivinen osallistuminen verkko-opinnoissa koettiin tärkeänä, olisi tärkeää tarkastella niin kuntoutuksen alan koulutuksessa kuin opettajan koulutuksessa, miten jokaisen ääni ja osallisuus pääsisi verkossa esille, sekä miten tukea ja antaa opiskelijoille itsevarmuutta tuoda omaa ääntä kuuluviin myös verkossa. On tärkeä huomioida, että kuntoutuksen alan ammattilaisilla on eri tasoista osaamista teknologian suhteen, ja tämä tulisi ottaa huomioon tarjoamalla tarvittaessa tukea teknologian käytössä verkko-opintojen aikana. Myös opettajan koulutuksessa teknologia ja sen hyödyntäminen tulisi olla osa koulutusta. Opettajan olisi tärkeä tuntea eri verkko-oppimisalustoja ja osata myös tarkastella, mikä alusta sopii mihinkin oppimistarkoitukseen. Opintoja suunniteltaessa olisi tärkeä pohtia esimerkiksi olisiko tärkeää sisällyttää opintoihin myös reaaliaikaista keskustelua, kuten tässä tutkimuksessa nousi opiskelijoiden kokemuksissa esille.

Kaiken kaikkiaan verkko-opetus ja verkossa opiskelu ovat osa tätä päivää ja mahdollisesti tulee vielä lisääntymään entistä enemmän. Onkin tärkeää tutkia ja tarkastella, miten verkko-opiskelua voisi kehittää niin, että oppimiskokemus vastaisi mahdollisuuksien mukaan kasvokkain toteutettua opetusta ja edistäisi jatkuvaa oppimista. Tärkeää on pysähtyä myös pohtimaan, miten verkko-oppimiseen liittyviä haasteita esimerkiksi vuorovaikutuksen suhteen voisi lieventää. Vaikkei verkon välityksellä toteutettu vuorovaikutus tulekaan oletettavasti täysin korvaamaan samassa tilassa tapahtuvaa kasvokkain toteutettua vuorovaikutusta kaikilta osin, on siinä silti runsaasti mahdollisuuksia oppimisen näkökulmasta, ja näitä mahdollisuuksia on tärkeä tuoda esille.

Tämä pro gradu tutkimus on osa laajempaa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa ProKuntoutus-hanketta. ProKuntoutus-hankkeessa toteutettiin kolmen korkeakoulun yhteistyönä (Jyväskylän yliopisto (JY), Oulun yliopisto (OY), Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK)) 30 opintopisteen laajuinen ”Monialainen ja asiakaslähtöinen kuntoutuksen opintokokonaisuus”, joka oli suunnattu sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattilaisille.

Kiitos pro gradun ohjaajille Tuulikki Sjögrenille (yliopistonlehtori, TtT) ja Hilkka Korvelle (tutkija, TtT). 

Liisa Hurskainen

fysioterapeutti, TtM, FM

Hurskainen, L. (2021). Aikuisopiskelijoiden kokemuksia monialaisissa verkko-opinnoissa. Fysioterapian pro gradu -tutkielma. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto.


Development of a standardized national professional competency evaluation exams for generalist registered nurses (180 ECTS)

The social and healthcare reform in Finland will change the work descriptions of nurses and requires updating the competencies of experienced nurses currently in nursing care. Development of a standardized national professional competency evaluation for generalist registered nurses (180 ECTS)project (2018-2020) results will help to ensure the competences required in nursing care are sufficient for the future needs. The project was nationwide and regionally comprehensive; including all (20) Finnish Universities of Applied Sciences (UAS) with nursing programs. Therefore, the results of the project are anticipated to strengthen the quality and consistency of Finnish nursing education and improve the safety of patient care.

The project produced the competence requirements for nurse education and two exam systems: 1) Exam for clinical core competence for ensuring nursing students´ clinical competence, and 2) the national exam for the nurse’s core competences (180 ECTS). They will verify the competence level required, thus promote the students’ flexible transitioning to working life. Purpose of the competence requirements defined in the project was to ensure that all professionals registered as nurses in Finland have the qualifications of general nurse required by the EU Directive (2013/55/EU). The methods of supervision and evaluation of nursing students’ clinical competence are used throughout the educational programs to guide the development of the students’ clinical competence. The methods enable the acceleration of nursing studies according to individual progress and for example, the recognition of clinical competence acquired through previous education and work experience.

The evaluation methods support nursing students’ flexible and goal-oriented learning through motivating them to engage in the studies and to practice the essential competencies related to the nursing profession. From the very beginning of education, nursing clinical competence supervision and evaluation methods are used to guide students’ competence development and to assure the students have achieved the required theoretical and practical core competencies. The supervision and evaluation methods developed in the project will help ensure that the required professional competency levels for nurses responsible for general nursing will be met nationwide by all students who will be registered as nurses in Finland, including midwifes, public health nurses, paramedics and deaconess with nursing education. They will also help ensure that a consistent level of professional nursing qualifications are offered by all nursing programs.

The evaluation methods also enhance the efficiency of nurse educators’ work by for example, assisting with the utilization of various collegial networks and learning environments. In addition, interdepartmental collaboration and openness of organizational cultures will be promoted through laying the groundwork for using best teaching and supervision practices.

The project focused on elucidating the competence requirements that need to be achieved during nursing education and providing tools for the educators to assure that the requirements are met nation widely. There is a need for research how these competence requirements fulfil in nursing education and how they are implemented in curricula in the UASs.

Authors:
Marja Silén-Lipponen, principal lecturer, PhD, Savonia University of Applied Sciences
Leena Salminen, professor, PhD, University of Turku, Department of Nursing Science